Joku lakkasi huutamasta pääni sisällä. Ei enää jyskytä eikä soi mikään pauke. En saanut konetta skulaamaan mutta paskan hailee. On vaan niin rentoo olla tässä yhen agentin jälkeen. Että mä toivoisin että sitä olis lisää. Täälä saan olla rauhassa eikä mun tartte tehä yhtään mitään, vaan olla. Tiedän että mulla on paljon tehtävää enkä tiedä saanko tehtyä mitään siitä mitä olin ajatellut. Haluaisin vaan olla tässä ja nukahtaa. Laitan herätyksen soimaan 25min päästä . Jospa saisin olla hetken tässä aloillani vaikka tiedän että kello ei välttämättä mua herätäkkään, mutta luotan siihen. Onhan mulla sisäinen kello, tiedostan ajan kulun hyvin.

Taas joku repii mua sisältä ihanku se riuhtois mua tekemään asioita joita en vain suostu tekemään. Yritän ja Yritän riuhtoa ja pakottaa itseäni tuloksetta. Ahdistaa siis. Pidätän hengitystä . Pidätän niin kauan kuin jaksan ja venytän itseni. Ja päästän ulos. En halua mitään kaaavaa elämääni, haluan vain kulkea omia reittejäni ja mennä siihen suuntaan johon haluan mahdollisimman kevyesti. Haluan tietää ja vain olla ihan rauhassa sen tiedon kanssa. Ihan kaiken. Haluan vain tietää että mulla on kynä, ja mä teen sillä tosi nättejä asioita. Tai että mulla on ystäviä ja ne on vaan mun ystäviä.

Ehkä mä kaipaan jotain yksinkertaista tähän elämään. Kaikki on liian monimutkaista, mutta on hyvä ymmärtää että vaikka mua kuinka ahdistais tai pelottais tää elämä niin se silti jatkaa kulkuaan luonnollisella tavalla. Joskus mua pelottaa  se niin paljon. Mä oon ollu liikaa ihmisten kanssa niin että mä olen vieraantunut luonnosta. Luonnon pelko, elämän ja kuoleman pelko. Nyt mulla on näköjään nimettynä uusi tiedostamaton asia.

Itkin viime yönä pettymystäni. Olin pettynyt saamaani kohteluun silloin kun olisin kaivannut reaktiota jossa kaivataan tunne älyä.

Nyt kello soi eli on aika lopettaa. Soihan se vaikka joskus se mut petti. Kauheet mässyt tuli juuri kun pitäisi lähteä, eikä. Hyvä lääkäri reissu tästä tulee.